Tatuoinnin hoito-ohjeet

Pieni jomotus, kuumotus, särky ja lämmönnousu seuraavina päivinä on normaalia. Jos tatuoinnissa ilmenee paiseita, jatkuvaa verenvuotoa, todella suurta kipua, punaisuutta tai kuumotusta, ota välittömästi yhteyttä tatuoijaasi. Pese kädet AINA saippualla ja vedellä, ennen kuin kosket tatuointiisi.

HAAVAKALVO

Älä päästä kalvon aluetta kastumaan ensimmäiseen 24 tuntiin. Anna kalvon olla 3 kokonaista päivää. Jos kalvo alkaa rullautumaan irti, tulee kalvo ottaa pois välittömästi. Pyri välttämään reunojen nyppimistä, jottei kalvo irtoa ennenaikaisesti. Poisotto olisi hyvä tehdä juoksevan veden alla, rauhassa kalvoa irrottaen. Oikein käytettynä kalvo tai sen poisotto ei vahingoita tatuointia . Kalvon poisoton jälkeen huuhtele tatuointisi huolellisesti, kuivaa huolella painellen ja levitä ohut kerros tatuointirasvaa. Parhaan lopputuloksen saamiseksi, älä käytä muita kuin tatuoijasi suosittelemia tapoja ja rasvoja. Tatuointisi tulisi parantua kuin auringonpolttama iho, kesiä ja kuoriutua maltillisesti. On myös mahdollista, että ensimmäisen viikon aikana tatuointiin saattaa muodostua rupi. Älä revi uusiutuvaa ihoa irti, sillä siinä on kiinni alemman ihokerroksen mustetta, joten kun revit ruven, lähtee myös tatuoinnista paloja pois. Älä raavi tai nypi tatuointia sen paranemisvaiheessa, vaikka kuinka kutiaisi. Vältä hikoilua parin ensimmäisen päivän ajan. Vältä saunaa, solariumia, kloorivettä ja suoraa auringonpaistetta 2 ensimmäistä viikkoa.

Jatkohoito:

Vaikka 2 viikon sisällä tatuointisi näyttää parantuneen, jatkuu ihonalainen parantelu vielä useita viikkoja. Jatkossa tatuoinnin kanssa riittää normaali ihonhoito. Muistathan kuitenkin, että suuri määrä aurinkoa, haalistuttaa tatuointisi ennen aikojaan. Älä pelkää kysyä tatuoijaltasi, mikäli jokin painaa mieltäsi tatuointisi suhteen.

Mukavia paranteluhetkiä!